Battle of Slots
Pelaa

Kitchen Drama Sushi Mania

Maistuisiko sinulle sushi? Japanilaisen legendan mukaan sushin keksi misago-lintu, joka kerää pyydystämänsä kalat kalliolle rakentamaansa pesään. Pesää kasteleva suolainen merivesi saa kalat käymään. Tätä esimerkkiä seuraten riisinviljelijät Japanissa alkoivat säilöä kalaa käärimällä suolattua kalaa riisiin. Kun kala alkoi käydä, riisi hapattui eli tuotti happoa, joka säilytti kalan syömäkelpoisena. Myöhemmin alettiin säilöä riisiä ja kalaa kerroksittain puuastiassa, joka suljettiin tiiviisti kivellä, joten sekä riisi että kala säilyivät syömäkelpoisina. Nykyaikaisen sushin syntymänä pidetään 1820-lukua, jolloin Hanaya Yoheita keksi myydä kalaa ja muita mereneläviä riisin kera nykymallisina suupaloina. 

Sushista on viime vuosikymmeninä tullut yhä suositumpi ja trendikkäämpi herkku eri puolilla maailmaa, mutta se todellakin jakaa mielipiteitä: on niitä, jotka rakastavat sushia yli kaiken, kun taas toiset eivät koskisi merilevään ja raakaan kalaan pitkällä syömäpuikollakaan. Olipa sushi muuten makuusi tai ei, Nolimit Cityn mainioon Kitchen Drama -pelisarjaan kuuluvasta Sushi Mania -videokolikkopelistä kannattaa kyllä ottaa maistiaiset – tarjolla on suorastaan sekopäistä meininkiä huisin hauskassa pelissä, puhumattakaan suolaisista voitoista! Nälkäisenä ei tosin kannata ruveta pelailemaan, sillä tämä peli saa vatsasi kurnimaan!

Kitchen Drama Sushi Mania -videokolikkopelin toiminnot

Sushi Mania -videokolikkopelissä ei ole varsinaisia keloja, mutta symbolit hyppelevät menemään viidellä pystyrivillä ja kolmella vaakarivillä. Voittoja voit makustella 20 kiinteältä voittolinjalta. Sushirullia pääset käärimään 0.2 € minimipanoksella ja maksimipanokseksi voit asettaa 100 €. Pelin RTP eli palautusprosentti on 96.77 %.

Automaattipeliä voit pelata napsauttamalla pyöräytysnapin vierestä löytyvää autoplay-nappia, jolloin voit valita automaattipyöräytysten määrän aina sataan asti. Koska Nolimit City ottaa vastuullisen pelaamisen tosissaan, sinun tulee ensin valita saldoraja, jotta automaattipeli päättyy jos saldosi laskee alle tietyn määrän tai kun olet voittanut tietyn summan. 

Voittoyhdistelmissä mukana olleet symbolit pomppaavat pois keloilta tehden tilaa uusille tilalle putoaville symboleille ja näin ollen uusille voittomahdollisuuksille. Wild-symboleita pelistä löytyy kaksi, joista molemmat korvaavat tuttuun tyyliin kaikki muut keloilla olevat symbolit. Siniset ninjannäköiset Bunshin Wilds -symbolit kloonaavat itsensä ja levittäytyvät sattumanvaraisesti korvaamaan kaksi muuta symbolia keloilta 2, 3 tai 4. Sushi Wild -symboli taas ilmestyy vain ilmaiskierroksilla, joista lisää seuraavaksi. 

Kitchen Drama Sushi Mania -videokolikkopelin ilmaiskierrokset

Wild Sushi Free Spins -ilmaiskierrostoiminto aktivoituu, kun saat voiton yhdellä pyöräytyksellä kaikilla sushin pääraaka-aineilla, eli lohipalalla, riisipallolla ja soijakastikepullolla. Voittoyhdistelmään tarvittavat symbolit näet peliruudun vasemmalta puolelta.

Kun onnistut saamaan yhdellä pyöräytyksellä voiton kaikilla kolmella vaaditulla symbolilla, voitat 10 ilmaiskierrosta. Ilmaiskierroksilla nämä samaiset pääraaka-ainesymbolit voivat muuttua hymyileväksi Sushi Wild -symboliksi, jos saat niitä tarpeeksi. Ilmaiskierrosten aikana peliruudun vasemmassa reunassa näkyy sushi-mittari, joka kasvaa sen mukaan, montako kyseistä symbolia olet saanut kokoon. Aina, kun jokin näistä kolmesta symbolista on mukana voittoyhdistelmässä, sushi-mittari kasvaa. Alimman tason täytyttyä soijakastikepullo muuttuu Sushi Wild -symboliksi. Jos mittarin keskiosa tulee täyteen, myös riisipallosta tulee wild ja mittarin täytyttyä huippuun asti lohisymbolikin toimii wild-symbolina! Siinä onkin ainekset todella villeihin voittoihin!

Kitchen Drama Sushi Mania -videokolikkopelin voitot

Pelissä on 20 kiinteää voittolinjaa, jotka kulkevat vasemmalta oikealle. Voittoon riittää vähintään kolme samaa symbolia voittolinjalla. Ruokasymboleista arvokkain on tietenkin lohipala, jota seuraa sievästi hymyilevä piparjuuri, veikeän näköinen inkivääri ja iloinen riisipallo. Ruokien jälkeen tulevat mausteet, joista parhaiten maksaa majoneesi, sitten soijakastike, pippuri ja suola. Kun saat vähintään kolme peräkkäistä voittoa, Kamisabi Second Chance -toiminto aktivoituu tuoden sinulle vieläkin lisää voittomahdollisuuksia! Myrkynvihreät kamisabi-symbolit lymyilevät peliruudun oikealla puolella ja kun niitä tulee kasaan kolme, vihreät möykyt mäjähtävät ruudulle poistaen tieltään symboleita ja tehden tilaa uusille voittomahdollisuuksille.

Kitchen Drama Sushi Mania -videokolikkopelin grafiikka ja äänet

Grafiikat ovat kohdillaan tässä huikaisevan hauskassa videokolikkopelissä, jossa et varsinaisesti pyörittele keloja, vaan sen sijaan symbolit kirjaimellisesti hyppivät pois paikoiltaan maaniseen tahtiin. Peruspelitilassa taustana toimii leikkuulauta, kun taas ilmaiskierrosten aikaan symbolit pomppivat sushirullien käärimiseen tarvittavalla bambumatolla. Symbolit ovat sushin ainesosia, kuten riisipalloja, lohipaloja, inkiväärinpätkiä sekä mausteita kuten majoneesipurkki, soijakastikepullo tai suolapurkki. Ilmeikkäät raaka-aineet virnuilevat ensin iloisesti ja voittoyhdistelmään kuuluessaan symbolit hyppäävät ilmaan huudahtaen ”jei!” tai ”juhuu!” Into tosin laimenee lähestyvän veitsen myötä ja virneet muuttuvat kauhistuneiksi ilmeiksi. Ja niinhän siinä käykin, että terävä veitsi halkaisee voittoyhdistelmään kuuluvat symbolit kahtia ja ne haihtuvat ruudulta.

Hassunhauskat äänitehosteet ja kepeä taustamusiikki säestävät sushikavereiden hyppelyä iloiseen teemaan sopivalla riemulla. Sininen ninja-wild päästää asiaan kuuluvan taistelukiljahduksen hypätessään ilmaan. Pisteet Nolimit Citylle siitä, että he ovat vaivautuneet miettimään kaikki yksityiskohdat loppuun asti, eivätkä ole lisänneet mitään geneerisiä symboleita. Huvittavat hahmot ja vastustamattoman hilpeä äänimaailma saavat sinut taatusti hyvälle tuulelle!

Kitchen Drama Sushi Mania -videokolikkopeli – yhteenveto

Jos haluat videokolikkopeliltäsi viihdettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita (no, vaarallisia ainakin sushinpalasille), olet löytänyt ihan hämmästyttävän hupaisan pelin Nolimit Cityn Kitchen Drama Sushi Mania -pelistä! Vaikka jo hauska teema itsessään tuo hymyn huulillesi, hyvä pelattavuus ja erikoistoiminnot tekevät pelistä erikoisen mielenkiintoisen. Jokaisen voiton jälkeen voittavat symbolit haihtuvat tehden tilaa uusille symboleille ja näin ollen uusille voittomahdollisuuksille. Itsensä kloonaavat ninja-wildit pitävät tahdin tiukkana ja voittoyhdistelmät tiheinä peruspelitilassakin. Wild Sushi Free Spins -ilmaiskierrokset erikoisine wild-symboleineen ovat odottamisen arvoisia. Naurettavan hyvät grafiikat sekä henkeäsalpaava tahti useine erikoistoimintoineen nostavat taatusti hien otsalle tässä keittiössä!

Pelinkehittäjä – Nolimit City

Videoslots.comin valikoima eri pelintuottajia on kasvanut jo valtavaksi, koska meiltä löytyy pelejä yli 70 pelintuottajalta. Juuri tämä monipuolisuus on tärkeä osa sitä, mitä haluamme tarjota pelaajillemme ja tästä syystä hankimme jatkuvasti lisää yhteistyökumppaneita ja solmimme uusia sopimuksia eri firmojen kanssa. Yksi parhaista tähän mennessä solmimistamme sopimuksista on Nolimit Cityn kanssa, joka liittyi joukkoomme vuoden 2018 alkupuolella. Elämme jännittäviä aikoja! Usean vuoden sopimus solmittiin maaliskuussa 2017 ja nyt meillä on ilo esitellä teillekin yksi alan pioneereista: Nolimit City!

Mistä Nolimit City -firmassa on kyse?

Nolimit City on firma, jonka perustajilla on plakkarissaan jo yli 10 vuoden kokemus työstä alan parhaiden ja menestyksekkäimpien ohjelmistontarjoajien ja operaattoreiden kanssa. Heille on erikoisen tärkeää ylläpitää hyviä suhteita lukuisten yhteistyökumppaneidensa kanssa. Firma tunnetaan innovatiivisista peleistään ja tavaramerkistään RGS-alustasta. Tällä hetkellä Nolimit Cityn valikoimissa on kaikkiaan seitsemän peliä ja meiltä Videoslots.comilta voit löytää esimerkiksi Oktoberfest, Creepy Carnival ja Kitchen Drama -videokolikkopelit. Mutta vuosi 2018 tuo tullessaan paljon kaikkea uutta ja jännittävää, kuten mykistävän hienoja uusia pelijulkaisuja!

Talleta
X