Battle of Slots
Pelaa

Esqueleto Mariachi

Marraskuun alussa Meksikossa juhlitaan Dia de los muertos -juhlaa eli kuolleiden päivää. Vaikka juhlaa usein kutsutaan meksikolaiseksi Halloweeniksi, sillä on ihan toisenlainen tarkoitus ja sitä juhlitaan hyvinkin eri tavalla. Kuolleille sukulaisille omistetun juhlan alkuperä on mayojen ja asteekkien rituaaleissa. Yksi kuolleiden päivän keskeisimmistä hahmoista on La Calavera Catrina, joka on naispuolinen elegantisti puettu luuranko. Luurangot ja pääkallot ovatkin näkyvästi esillä juhlan koristeissa ja ihmisten asuissa. Vaikka ajatus voi kuulostaa jopa makaaberilta, kuolleiden päivä on iloinen juhla, jota vietetään isolla porukalla perheen ja ystävien kesken. Yleensä perheet kokoontuvat hautausmaille ja kirkkoihin koristelemaan hautoja kukin ja lahjoin ja rakentamaan alttareita kuolleiden hengille. Haudoilla syödään, juodaan ja vietetään aikaa yhdessä samalla kun mariachi-bändit soittavat taustalla iloista musiikkia. Kaupungeissa järjestetään usein myös kulkueita, joissa erilaisiin luurankoasuihin pukeutuneet tai pääkalloiksi meikatut ihmiset kantavat kynttilöitä. 

Red Tiger Gaming kutsuu sinut viettämään tätä riehakasta juhlaa hienossa videokolikkopelissään. Mariachi on meksikolaista kansanmusiikkia ja sitä tässä pelissä soittelevat luurangot, siitä nimi Esqueleto Mariachi! 

Esqueleto Mariachi -videokolikkopelin toiminnot

Meksikolaisessa fiestassa pyöritellään viittä kelaa neljällä rivillä. Bile-kelat alkavat tanssia 0.2 € minimipanoksella ja maksimipanokseksi voit asettaa 100 €. Voittoja voit nappailla 40 kiinteältä voittolinjalta. Pelin RTP eli palautusprosentti on 96.16 %.

Wild-symboleita pelistä löytyy kaksi: nuottiavain sekä meksikolainen kaunotar, jonka kasvot on meikattu dramaattisesti muistuttamaan pääkalloa. Molemmat korvaavat keloille ilmestyessään kaikki muut symbolit täydentäen voittoyhdistelmiäsi.

Tästä fiestasta löytyy paljon erilaisia toimintoja! Peruspelitilassa näet kelojen oikealla puolella ikkunoita, joista mariachi-muusikot saattavat kurkistella milloin tahansa tuoden tullessaan eri toimintoja. Kitaristi saattaa soitella keloille lisää wild-symboleita ja taatun voiton. Trumpetisti sen sijaan puhaltelee keloilta pois symboleita, jotka eivät tuo sinulle voittoa, tehden näin tilaa uusille symboleille ja uusille voittomahdollisuuksille. Marakasseja soitteleva luuranko sen sijaan saa rytmillään kelat heilumaan niin, että niille saattaa tipahtaa uusia voittoyhdistelmiä. Kaikki muusikkokaverit saattavat ilmestyä millä tahansa pyöräytyksellä, mutta ilmaiskierroksilla kukin muusikko piipahtaa ruudulle taatusti ainakin kerran. 

Esqueleto Mariachi -videokolikkopelin ilmaiskierrokset ja bonukset

Voitat sattumanvaraisesti valitun määrän ilmaiskierroksia, kun saat keloille kolme Mariachi Spins -symbolia. Kuten sanottua, ilmaiskierrosten aikana kaikki mariachi-muusikot ilmestyvät taatusti ainakin kerran omine erikoistoimintoineen – eli voit odottaa joko ylimääräisiä wild-symboleita, ei-voittavien symboleiden pois puhaltamista ja uusien voittoyhdistelmien keloille ravistamista. Näet ennen ilmaiskierrosten alkamista, montako ilmaiskierrosta voitot ja montako kertaa kukin muusikko tulee tekemään taikojaan toiminnon aikana. 

Esqueleto Mariachi -videokolikkopelin voitot

Pelin 40 kiinteää voittolinjaa kulkevat vasemmalta oikealle ja kaikkien voittoyhdistelmien tulee alkaa ensimmäisestä kelasta vasemmalla. Wild-symboli, vaikuttava kukkaseppeleinen kaunotar, tuo tullessaan pelin suurimmat voitot, kunhan saat niitä keloille vähintään kolme. Perussymboleista parhaiten maksaa pääkallo kynttilöineen ja sitä seuraa tequilapullo. Hattupäinen kaktus tuo tullessaan seuraavaksi suurimmat voitot. Pelikorttisymbolit ässästä kymppiin tuovat sinulle pelin pienimpiä voittoja. 

Esqueleto Mariachi -videokolikkopelin grafiikka ja äänet

Red Tiger Gaming tekee graafisesti vaikuttavia pelejä ja Esqueleto Mariachi on loistava esimerkki tästä! Teemaan sopivasti pelin tausta on tummasävyinen, sillä keloja pyöritellään yöaikaan täyden kuun alla. Läpinäkyvien kelojen takaa näet öisen meksikolaisen kylämaiseman ja kelojen oikealla puolella näkyy kolme ikkunaa, joista mariachi-muusikot voivat milloin tahansa kurkistella. Kuten meksikolaisten kuolleiden päivään kuuluu, näet paljon pääkalloja – pelin logossa on pääkallo ja keloilla pyörii kaksikin erilaista pääkallosymbolia. Tietenkin pelin päähahmot, mariachi-muusikot ovat luurankoja itsekin. Muita keloilla pyöriviä symboleita on tequilapullo ja hattupäinen kaktus. Myös pelikorttisymbolit ässästä kymppiin on tyylitelty meksikolaiseen teemaan sopiviksi. 

Esqueleto Mariachi -videokolikkopeli – yhteenveto

Esqueleto Mariachi on Red Tiger Gamingin hieno taidonnäyte, jossa näyttävät grafiikat yhdistyvät jännittäviin erikoistoimintoihin. Meksikolainen teema on rakennettu hienosti kuolleiden päivän ympärille ja kaikki yksityiskohdat tukevat pelikokemusta. Pelistä löytyy peräti kaksi eri wild-symbolia, jotka molemmat korvaavat keloille ilmestyessään kaikki muut symbolit ja täydentävät voittoyhdistelmäsi. Kolme mariachi-muusikkoa tuovat kaikki tullessaan omia erikoistoimintojaan, jotka voivat aktivoitua satunnaisesti millä tahansa kierroksella. Kun saat keloille kolme Mariachi Free Spins -symbolia, pääset pelaamaan sattumanvaraisesti määrittyvän määrän ilmaiskierroksia. Ilmaiskierrosten aikana kaikki mariachi-muusikot ilmestyvät vähintään kerran erikoistoimintoineen. Liity sinäkin meksikolaiseen fiestaan pitämään hauskaa ja toivon mukaan nauttimaan suurista voitoista!

Pelinkehittäjä – Red Tiger Gaming

Red Tiger Gaming on Mansaarella majaansa pitävä pelinkehittäjä, joka perustettiin vuonna 2014. Se on moniin muihin pelinkehittäjiin verrattuna varsin nuori, mutta se on jo ehtinyt hankkia vakuuttavia meriittejä peleillään. Erityisesti Red Tiger Gamingin pelien kristallinkirkas HD-grafiikka on saanut kiitosta pelaajilta ympäri maailmaa. 

Red Tiger Gamingin takaa löytyy joukko pelialan veteraaneja, jotka ovat hankkineet kokemusta niin Euroopan kuin Aasiankin kasinomaailmasta. Mukana Red Tiger Gamingin tiimissä on niin matemaatikkoja, graafisia suunnittelijoita, ohjelmistokehittäjiä, psykologeja kuin monia muitakin henkilöitä, jotka auttavat sen pelien ja niiden taikuuden kehittämisessä. 

Videokolikkopelien lisäksi Red Tiger Gaming tarjoaa operaattoreille myös pöytäpelejä, jotka nekin häikäisevät pelaajan laadullaan. Videokolikkopelien osalta tämän pelinkehittäjän valikoima on kuitenkin kattavampi, mukana on monia videokolikkopelien pelaajille tuttuja teemoja, kuten jalokiviä, menninkäisiä sekä aasialaisteemoja. Kaikki Red Tiger Gamingin videokolikkopelit ovat tietokoneen lisäksi pelattavissa myös mobiililaitteilla ja niin nämä kuin kaikki tarjolla olevat pöytäpelitkin on toteutettu erinomaisella laadulla.

Pelienkehittämisen lisäksi Red Tiger Gaming on luonut operaattoreille backend-systeemin, jonka kautta se on saanut luotua asiakkailleen monenlaisia erilaisia ratkaisuja. Tämän pelinkehittäjän pelejä alkaakin olla jo saatavilla useilla suurimmilla kasino-operaattoreilla ja tulevaisuudessa näiden määrä varmasti kasvaa. Videoslots.com onkin varsin ylpeä saadessaan tarjota pelaajilleen Red Tiger Gamingin upeita pelejä.

Talleta
X