Battle of Slots

AMATIC Industries

AMATIC Industries on itävaltalainen, vuonna 1993 perustettu pelinkehittäjäyritys, joka on tunnettu erityisesti kehittämistään laadukkaista rulettipeleistä. Niiden lisäksi se on onnistunut luomaan mainion valikoiman muitakin nettikasinoiden suosikkipelejä, joten kyseessä on varsin menestyksekäs pelinkehittäjä kaikilta osin. AMATIC Industries toimii Euroopan sydämestä, Itävallasta, käsin, mutta se kehittää tuotteensa alueellisia vaatimuksia vastaavaksi, jotta pelaajat saavat parhaan mahdollisen pelikokemuksen mistä tahansa he tulevatkaan. 

AMATIC Industriesin perusti 90-luvun alussa mies nimeltä R. Bauer. Hänellä oli, ja on tietysti edelleen, laaja kokemus kasinoalan huipulta, sekä halu luoda huippulaadukkaita palveluita ja pelejä, joissa yhdistyvät alan huipputekniikka sekä kansainväliset standardit. Bauerin perustama AMATIC Industries aloitti toimintansa kehittämällä kolikkopelejä ja muuta pelisisältöä Euroopan kasinoille, mutta myöhemmin se solmi lisää sopimuksia, joiden avulla se sai laajennettua peliensä jakelua myös Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan sekä Irlantiin. Tämän pelinkehittäjän yhteistyökumppaneita löytyy myös Yhdysvalloista, Meksikosta sekä Perusta, joten se on saanut laajennettua toimintaansa varsin laajalle. 

Menestystarina maakasinoilta internetiin

Internetin levitessä maailman syrjäisempiinkin kolkkiin, on kasinopelaaminenkin saanut uuden ulottuvuuden. Aiemmin, ennen internetin aikakautta, kasinopelejä pelattiin lähes yksinomaan maakasinoilla, joille päästäkseen tuli matkata pitkiäkin matkoja. Nykyään kasinopelaaminen onnistuu melkeinpä mistä ja milloin tahansa – ja tarjolla on lukuisia mahtavia pelivalikoimia. Tästä syystä pelinkehittäjille asetetut vaatimuksetkin ovat kasvaneet. AMATIC Industries vastaa näihin vaatimuksiin joustavuudellaan ja jatkuvalla alueellisten vaatimusten seuraamisella. Näin se saa etua maailmanlaajuisella kilpailukentällä, jolle se tuottaa reilusti pelejä – jopa 90 % Amatic Industriesin peleistä on vientiin tuotettuja. Eikä tämä ole mikään ihme, onhan Amaticilla valikoimissaan laadukkaita pelejä, joiden parissa viihtyvät monenlaiset pelaajat.

AMATIC Industriesin tuotevalikoima on laaja. Siihen kuuluu niin fyysisiä kolikkopeliautomaatteja, rulettia, videokolikkopelejä kuin jackpot-pelejäkin. Näiden tuotteiden lisäksi se tarjoaa myös VLT- ja kasinohallintasysteemejä. Yksi AMATIC Industries kehittämistä pelityypeistä on useamman pelaajan pelikoneiden avulla pelaaman rulettipeli, jossa automatisoitu rulettipeli yhdistetään pelikoneisiin, joiden avulla useammat pelaajat pääsevät mukaan jännittävään peliin. Kehittämänsä rulettimoninpelin lisäksi AMATIC Industries on tehnyt joitakin innovaatioita fyysisiin kolikkopeliautomaatteihin, mutta koska nämä ovat olleet sellaisenaan mahdottomia siirtää netissä pelattaviin videokolikkopeleihin, on AMATIC Industries kehittänyt niihin muita ominaisuuksia, jotka voidaan nähdä sen pelien tunnuspiirteiksi. Tällaisia ovat muun muassa pinotut symbolit, jotka voivat peittää koko pelialueen, sekä laajenevat ja liimautuvat jokerisymbolit. 

AMATIC Industriesin parhaat pelit

Nyt kun pääsimme puhumaan AMATIC Industriesin videokolikkopeleistä, voimmekin sujuvasti ottaa katsauksen joihinkin sen pelivalikoiman parhaimmista nimikkeistä. Tämän pelinkehittäjän peleissä päästään tutustumaan vaihteleviin teemoihin, sekä erinomaisiin toimintoihin, joiden avulla pelaaja voi päästä käsiksi suuriinkin palkintopotteihin. Oli oma suosikkiteema mikä tahansa, löytyy AMATIC Industries varmasti jotakin sopivaa pelattavaa, onhan se kasvattanut pelivalikoimaansa jo useiden vuosikymmenien ajan. Haluammekin nyt esitellä muutaman kyseisen pelinkehittäjän huippupeleistä. Tällaisia ovat esimerkiksi Admiral Nelson, Book of Fotune, Hot Seven sekä Blue Dolphin. Nyt tutustumme näihin peleihin hiukan tarkemmin. 

Admiral Nelson -videokolikkopelissä pelaaja pääsee tutustumaan brittilaivaston sankariin, amiraali Horatio Nelsoniin, jonka johtaman laivaston matkassa purjehditaan monenlaisiin seikkailuihin. Pelistä löytyy viisi kelaa ja 10 voittolinjaa, joilla nähdään niin tykkejä, hopeisia ankkuriamuletteja kuin kauniita naisiakin. Kolmella laivasymbolilla pelaaja pääsee kymmenelle ilmaiskierrokselle ja tykkisymboleilla saa puolestaan kerättyä Scatter-voittoja, jotka amiraali Nelson voi tuplata. 

Book of Fortune -videokolikkopelissä pelaaja pääsee puolestaan sukeltamaan tarunhohtoiseen seikkailuun, jossa vilisee niin salaperäisiä linnoja, velhoja kuin prinsessojakin. Tämän pelin erikoisuutena on mystinen kirjasymboli, joka vähintään kolmesti keloille ilmestyessään tuo 10 ilmaiskierrosta. Kyseinen opus toimii myös pelin jokerisymbolina. 

AMATIC Industries on kehittänyt myös klassisempaa kolikkopelimenoa tarjoilevia pelejä, kuten Hot Seven -nimisen videokolikkopelin, jossa pelaaja pääsee nauttimaan menneen ajan nostalgiasta viiden kelan ja viiden voittolinjan voimin. Tässä perinteisessä, mukavan nopeatempoisessa pelissä pääsee nauttimaan klassisista hedelmäsymboleista sekä tähteä esittävästä scatter-symbolista

Yllä mainittujen pelien lisäksi haluamme esitellä AMATIC Industriesin pelivalikoimasta myös pelin nimeltä Blue Dolphin. Tässä pelissä pelaaja pääsee tietysti uiskentelemaan delfiinien kanssa ja jahtaamaan voittoja muun muassa kotiloa, mustekalaa sekä kilpikonnaa esittävien symbolien avulla. Mukana on tietysti myös delfiini, joka tuo pelin suurimmat voitot, mutta toimii myös pelin jokerina, joka voittoyhdistelmässä jotakin muuta symbolia korvatessaan tuo yhdistelmän voitot kaksinkertaisena. Scatter-symbolina pelissä nähdään kultainen kruunu, joka tuo vähintään kolmesti keloille ilmestyessään 15 ilmaiskierrosta. 

Mielenkiintosia pelejä vastuullisuutta unohtamatta

Kuten jo yllä esitellyistä peleistä käy ilmi, löytyy AMATIC Industriesin pelivalikoimista useita erilaisia teemoja, sekä erilaisia videokolikkopelityyppejä. Pelit ovat moderneja viiden kelan videokolikkopelejä, mutta niistä löytyy eri määriä voittolinjoja ja tarjolla olevat erikoistoiminnotkin vaihtelevat hiukan peleittäin. Kaikissa AMATIC Industriesin peleissä on tietysti otettu huomioon myös vastuullinen pelaaminen, sekä muut vastuullisuuden ja reiluuden vaatimukset. Sen pelien tulee täyttää korkeimmat vaatimukset niin turvallisuuden kuin yksityisyydenkin osalta. 

AMATIC Industries on toiminut alalla jo vuosikymmeniä, joten sillä on eittämättä takanaan laaja kokemus ja sen osaamista arvostetaankin korkealle. Sen tarjoamat tuotteet ja palvelut ovat aina ykkösluokkaa, tuleehan niiden täyttää alan korkeimmat vaatimukset. Teknisen laadun lisäksi AMATIC Industries peleissä houkuttaa tietynlainen retro-tunnelma, jota ei kaikista nykypäivän videokolikkopeleistä enää löydy. Ehkä juuri siksi sen pelien parissa nauttivatkin niin kokeneet kolikkopelihait kuin vasta pelaamista aloittelevat keltanokatkin. 

Amanet

Laajan ja monipuolisen pelivalikoimansa lisäksi AMATIC Industries on kehittänyt myös kokonaisvaltaisen ratkaisun nettikasinoja ajatellen. Tämä on nimeltään Amanet ja se tuo asiakasoperaattorille mahdollisuuden tarjota pelaajilleen AMATIC Industries maakasinoillakin suurta suosiota niittäneitä kolikkopelejä. Kaikki Amanetin kautta nettikasinoille tuodut pelit on toteutettu HTML5 muodossa, joten ne ovat pelattavissa useilla eri alustoilla ilman lataamista. Nämä pelit ovat kaikkien AMATIC Industries pelien – oli kyseessä sitten maakasinolla tai nettikasinolla pelattava peli – tapaan täysin testattuja ja kokeiltuja, joten niiden laatuun ja satunnaisuuteen voi luottaa. Pelejä on Amanetinkin kautta tarjolla lukuisilla kielillä. Lähinnä Amanet onkin helppokäyttöinen ja toimiva, operaattoreille suunnattu palvelupaketti, jonka avulla Amaticin pelien integrointi ja pelaajille tarjoaminen onnistuu varsin näppärästi. 

Yhteenveto

Keski-Euroopasta, Itävallasta, ponnistava AMATIC Industries on onnistunut haalimaan mainetta niin rulettipelien kuin muidenkin kasinopelisisältöjen kehittäjänä jo useiden vuosikymmenien ajan. Vaikka alati muuttuva kasinoala ottaakin muutoksen, uudet innovaatiot sekä modernit tuulet avosylin vastaan, arvostetaan kokemusta ja pitkän linjan osaamistakin alalla yhtä paljon. AMATIC Industriesin riveistä löytyy kokemusta reilusti ja tämä huokuu sen peleistäkin. Se ei kuitenkaan ole jäänyt kiinni menneeseen, vaan on kehittänyt lukuisia innovaatioita niin maakasinoilla tarjoamiinsa peleihin kuin nettikasinoille luomiinsa videokolikkopeleihinkin. Sen tunnetuin tuote on ehkä kuitenkin vielä tänä päivänäkin ruletti, johon se on kehittänyt moninpelaamisen mahdollisuuksia. Nämä tunnetut rulettipelit on suunnattu maakasinoille, mutta onpa Amaticin valikoimissa joitakin nettikasinoillekin suunnattuja klassisia kasinopelejä. 

AMATIC Industries kehittää pelisisältöjä asiakkailleen ympäri maailmaa. Se on kasvattanut mainettaan jo 90-luvulta lähtien ja luokin tänä päivänä suurimman osan pelituotteistaan vientiä varten. AMATIC Industriesin toimintaperiaatteisiin kuuluu vastuun ottaminen niin teknisistä kuin operationaalisistakin seikoista mitä tulee sen asiakkaille toimitettuihin tuotteisiin ja ratkaisuihin, mutta lisäksi se haluaa olla tukena ja apuna parhaan mahdollisen pelikokemuksen luomisessa myös takaamalla ja varmistamalla peliensä turvallisuuden ja luotettavuuden.

Talleta
X